Hu huu joulu...


Niinkun moni on sanonut, että on hieman myöhästynyt joulun odottamisesta niin olen minäkin. Jotenkin kun kunnon kesä ei sitten tullutkaan niin on nauttinut tästä ainaisesta syksystä. Viikko sitten vilkaisen muiden jouluisia blogeja ja niihin oli ilmestynyt ihania kirjoituksia sekä kuvia, kiitos inspiraatiosta.  Joulun salainen ystävä juttukin meni sitten aivan ohi minulta :)

Mutta uuteen nousuun ja kirkkaaseen sellaiseen. Tänään tein metsäretken lasten kanssa ; hain kassillisen naavaa ja sammalta istutuksia sekä muuta koristelua varten. Tytärkin sai idean metsän antimista. Niimpä kotona sahasin polttopuusta hänelle ja ystävälleen kalikat, joista syntyi naavapartaiset tontut. Samalla itse laiton sammalta reilusti sinkkiselle alustalle ja sammalen sekaan styroksisia kärpässieniä sekä kynttilät. Tontut oli aivan ihanat sammaleisen kynttiläasetelman viereen.  Syksyistä ja jouluista yht`aikaa.

Nyt aion alkaa nauttia joulun odotuksesta ja tehdä ehkäpä to do listaa askarteluista, leipomuksista , lahjoista yms. Toivon, että nauttitte kanssani matkasta jouluun. Tervetuloa!






























Kommentit

  1. Hienot tontut! Ja toi kynttilä asetelma on upea!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynttilät! Toden totta tuntuu, että aika tänä vuonna juoksee. Itse olen nauttinut niin kovasti tästä kauniiden säiden syksystä, että joulu on vielä hieman vasta alitajunnassa. Josko se sieltä pian...:)?

    VastaaPoista
  3. Joinain vuosina on tuntunut kuinka monet aloittaa joulun tai joulublogin kirjoittamisen aikaisin ja tänä vuonna itse kirjoitin ns. kunnon postaukset jo heinäkuussa. Tosin aktiivisemmin aloitin kirjoitella syyskuun puolivälissä.

    En vaan malttanut olla postaamatta kirjaston poistomyynnistä löytämästäni Suuren toivelaulukirjan joululaulukirjasta jonka löysin 0,50e ja Clas Ohlsonilta tilaamistani joulusuklaamuoteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin käynyt lukemassa postauksiasi, kivoja löytöjä olet tehnyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runoja joulukortteihin

Tunnelmallisia unia

Kortteihin joulurunoja